En ketään
tiedä miestä
niin
yksinäistä, sekä
itsepäistä
kuin sinä olet.
Niin
saapui taas aamu
jälkeen
yön ihmeellisen.
Minä
runojani taas
täällä
rustaan,
johonkin
viestiin
naamakirjassa
vastaan.
Viimeyönä
olin taas laulanut,
ja
tanssinut oltiin taas kuin
Andre ja
Jean.
Se
sisälläni suloisesti ravisuttaa,
on
suloista sekä haikeaa.
Miksi
tämä maailma
monelle
yksinäiselle sielulle
on aina
liian vaikeaa.
En
puolestasi taakkaasi
voi
elämän kantaa,
käden
sinulle vain
voin
ojentaa.
Vastaan
ota tämä pieni
lauluni
minun,
ei täällä
kaiken tarvitse
aina olla
niin itsepäistä.
Joukkovoima,
joukon
melankolia
meitä
paremmin
huomiseen
eteenpäin
vie.
Kanssa
sisarien, ja veljien
astua
eteenpäin on
keveämpi
tie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti