Translate

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

VAIN LAULU


Minne tieni tänään viekin,
olen nainen niin kovin pieni.
Elämäni korttipöytään
lätkäisen sen viimeisen
patajätkän.
Nyt kirjoitan ehkä
pienen laulunpätkän,
ne kauniitkin muistot
voi joskus kauniin
purppuraisen hetkenkin
jälkeen ahdistaa.

Minä, ja minun pää
taivaanrantaan tahtoo
maalata, runoilla,
lauluilla kauniin purppuran.
Aamulla, kun heräsin niin
vyyhdin kauniista muistoista
kerälle kiersin.
Sytytin taas roihuun väärän
liekin rakkauden,
sen stumppaat sinä
sammuksiin säälien.
On se niin itsepäistä,
rakastaa miestä
surullista yksinäistä,
joka elämäänsä
tuhlaa pullo kerrallaan.

Polttaa yhtä aikaa kummastakin
päästä elämänsä kynttilää.
Niin säälittävää on tämä
surullinen yhteinen elämän tie.
En keinoa löydä mistään,
sortunutta ylöspäin nostaa,
kohottaa. Laulun melankolisen
taas ylös rustaan,
kun lunta alkaa tuiskuttaa.
Lunta joka lailla untuvien
maan päälle laskeutua saa.
Nyt on talvi, ja hetken
melankolinen lauluni soida saa.
Me Suomalaiset ollaan niin melankolinen
kansa, niin melankolinen on meidän maa.
Kadunvarret, vaan jäätyneitä lumisia
talvenkuurapuita kasvattaa.
Minun sydämessäni kuva rakkaan
kevyesti lämmittää. En jaksa enää
tätä pettymysten peräkamaria lämmittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto