Niin
pelkään uudelleen
maljaa
rakkauden huulilleni
kohottaa.
Mikä osani on,
mikä
polkuni kohtalon.
Sydämestäni
kirjoitan
säkeitä
täynnä, rakkautta
sykkivää
elämää.
Kyyneleistä
joskus rakennan
helminauhan
kimaltavan.
Aika sen
helminauhan kuivattaa,
ja helmet
hauraat ilmaan hajoaa.
Minä
vaelsin yli kaupungin,
yhden
löysin joukosta tuhansien.
Patajätkän
repaleisen, joka
täydeksi
teki minun kaipaavan
sydämen.
Niin
mykkähuuto sydämestäni,
löysi sen
suuren rakkauden.
Täällä
maailmassa nyt kamppailen,
kera
voimakkaan tunteen ystävyyden.
Me
löysimme yhteisen
maailman,
yhteiset tuulet sen.
Nyt joulukuu
on liian kaunis,
vaikka
kanssasi ulkona palelen.
Herään
yöllä yksin,
sanojasi
muistelen.
Maailmassa
minne vain meen,
tunnen
yhteisten
kaiun
sävelten.
Nyt
mikään palaa
ei
ennalleen, matkaa
sydämessäsi
huomiseen teen.
Maailmassa
keskellä hiljaisuuden,
herään
taas aamuun uuteen,
nimeäsi
kuiskaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti