Minun
Suomeni.
Tämä eu:
n orja
nöyrtymässä,
alistumassa.
Talven
vallan alla,
alamaisina
esivallalle
vilusta
väristen.
Piiloudumme
kotinurkkaan,
kylmyydestä
täristen.
Häpeämme
uusavuuttomuutta.
Ennen oli
miehet rautaa,
naiset
terästä,
lapset
syntyivät kuonasta,
jäte-erästä.
Maa oli
syntinen laulu,
seitsemän
surmanluodin kotimaa.
Lumen
verinen pinta,
arkut
alttarin edessä.
Elinkautinen,
mies, pontikkapullo,
ja potku
aseeniskurin perästä.
Kiväärin
kiiltävä lakka,
huulessa
roikkuva holkkitupakka.
Vielä
minä muistan sotainvaliideja,
kunnioitan
kuusikon sankareita.
Karujen
korpien kankaiden taisto,
suon,
kuokan, ja Jussin vaisto.
Lampien,
soiden petollinen kehto,
isänmaa,
itsenäisyys, ja elinehto.
Tämä karu
Suomenmaa,
käppyrämännyt
halaamassa taivasta.
Jokien
jäiden kylmät kyhmyt,
äitimaan
suonikohjut.
Talven,
hankien alla piilossa.
Meidän
Suomemme,
alistuneena
talven vallan alle.
Minä
vielä heikkona vikisen,
kirjoitan
viestini maailmalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti