Seison
reunallasi maa,
en usko
johdatukseeni,
en
kohtaloon.
Kutsumaton
kuokkavieras
vei
elämäni auringon.
Heitän
arkulle nyt
ruusun,
hiekkaa
sen
päälle lapiollisen.
Haudassa
lepää
rakkaus
nuoruuden.
Aika
täyttyy, kiertää
samaan
ympyrään.
Toinen
siipeni on maassa,
murtunut
elämän alttarille.
Onko
jossain taika,
jolla
siipeni korjataan.
En luota
enää onnenkääntyvän.
Olen
polullani horjumassa,
saat
nähdä vain minun
hitaasti
nääntyvän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti