Suruni
jäätyi kiinni
talven
siltaan kantavaan.
Sisälläni
se kaihonkaravaani
eteenpäin
hiljaa ratsastaa.
Ei
minulla ole muuta
ajatusten
paikkaa,
kuin
unissani luoksesi
taivaltaa.
Suru
saapui ylle elämän,
sisälleni
se tekee melankolisen
sävelmän.
Sitä yksinäni rummutan.
Katson
tätä suurta haikeuden
määrää,
joka sisälläni
näyttää
keskisormea väärää.
Sielunkellot
yksinäisyyttä
soi,
purjehdin nyt
eksyksissä,
en löydä
tunnetta
eteenpäin kantavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti