On päivä
taas, se hiljainen,
vielä
mielessäni nimesi
kuulen,
kuiskaten sen
huuliltani
ulos kiljaisen.
Sinäkö
heitit kiven
sieluni ikkunaan,
kun
tunnen kuiskeen
muistojen.
Kuljen
tien, läpi
eilisen. Sieluni
siltaa
rakentaa
huomiseen,
niin
hiljainen on tie
kaipauksen.
Jään
raunioille muistojen,
kuljen
läpi, menneisyyden
rotkojen.
Kuinka paljon
elämää me
täällä tuhlattiin,
puettiin
päivät, yöt
katkeriin
kyyneliin.
Kumpikin
meistä
teki sen,
särki unelman yhteisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti