Elämää

Elämän mittainen matka,

rakkaus raippana piiskaa selkää.

Yksinäisyyttä kuin lapsivettä ympärilläni,

avaruuden suuri syli.

Se kantaa minua unelmieni yli.

Kristallin kirkas riutunut

voima, sieluni pintaan ankkuroima.

Talvinen pimeys,

keväinen kirkashanki.

Olen elämän mittainen tunteideni

vanki.

Vaniljan tuoksua,

tai niittyvillan,

kesäyönkastetta,

usvaa yön.

Teen runojenluojana

rakkaimmantyön.

Se matka kehdosta hautaan,

se lyö joskus nauloja lautaan.

Kehittää draamoja jatkuvaan,

elämänrattaaseen ruostuvaan.

Vieläkö virtaa suonissani lämpö,

sekä tuska. Sieluni suitsuttaa

pelastusta. Olen matkalla virralle viimeisen

lautturinmatkaan, sinne ei

pääse mukaani saattajatkaan.