Se
käsittämätön tunne sisälläni,
herää
kevään ensimmäiseen valoon.
Tunnen
sen voiman orastavan
rakkauden.
Tunteen kuinka
sisältäni
murtuu se padottu
vangittu
koski villinä pauhaamaan.
Nyt en
enää rauhaa sinulta saa,
tunnen
kuinka voin
pimeä
talven jälkeen
sinua rakastaa.
Kosketit
sieluani niin,
että
tunnen sen olevan
rakkautta.
Kevään luomisen
voimaa,
ajan kultaiseksi patinoimaa.
En enää
piileksi varjoissa,
me
sarviamme teroitamme,
kohta
alkaa meidän yhteinen maailmamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti