Äitiäni
kutsuu jo syli äitimaan.
Niin
tuskaista on ollut sinun
aika
elää, aika ajanhevosella
ratsastaa.
Niin
armoton oli sinun
synnyttäjäsi,
niin rakkaudeton
elämä
lapsuuden.
Joskus
tähtesi taivaalta sammuu,
tuska
pois katoaa.
Äiti minä
puolestasi rukoilen,
että
sinulle on jossain
uusi
kivuttomuus.
Nyt aika
runteli ruumiisi
hajotti
sen sirpaleisiin,
taittoi
valosi palasiin.
Huoneessasi
on liian
hämärää,
liikaa vuodet
tuskaa
tuo, liikaa satuttaa.
Toivon
sinulle tuskatonta
huomista,
toivon viimeinkin,
luoksesi
armahtavan lautturin.
Äiti
tuskalla minut synnytit,
tuskan
kyyn povelleni
murskasit.
Nyt kaipaat
kaiken
tuskan jälkeen
lepoon
maan.
Toivon,
että äitimaa
sinut
voisi armahtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti