Harmaavarpunen
lentää kohti
sulaa
joenpintaa. Tahtoo niin
kovasti
olla joutsenen kaltainen.
Joensuussa
tammikuussa
istuu
pieni varpunen lennon
jälkeen
koivupuussa.
Aamu
aukoo silmiään,
minun
silmilläni ei hetkeen
kunnolla
nyt nää.
Silti
minä käteni ojennan,
siitä
varpunen noutaa,
pienen ruuan
palan vapisten.
Hiljaa
herätään me päivään
nousevaan,
minä sanojeni
jousesta
kohta kiinni saan.
Virittelen
viittä sanaa,
riimejä, alastomia
ajatuksia
jotka avaavat
alitajuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti