Sinä yönä
kuu pukeutui
hopeiseen
haarniskaan.
Keskellä
pakkasen tunsin
takanani
lämpimän
huohotuksen.
Se olit
sinä, hengitit
minun
palelevaan niskaan.
Kuljimme
eriteitä
pakenimme
mustia enkeleitä.
Lähdimme
peräkkäin
Paronittaresta,
sinä
tahdoit olla vaiti, hiljaa.
Minä
tuonen viljaa.
Sisälläni
kuoli toivo,
usko
huomiseen,
hukkui
lumiseen hankeen.
Niin
viskattiin lunta, sekä
jäätä
kituvan hiilloksen
päälle. Niin
sammutettiin
liekki
rakkauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti