Pettymykset polkuni,
sammaleitten alle piilottaa.
Ajatukseni lentävät
avaruuden tuuliin
verkkaisesti.
Niin kauan se kesti,
lento voimakas,
minun runonsiipien.
Paluu arkeen,
niin rakas on
siivin matalin.
En jaksa kohdata
nyt yksinäisyyttäni.
Minä sisälleni kuumeen
nostatan,
se kuume on oikeaa,
ei mitään kuvitelmaa.
Voimani niin heikoksi se vie,
niin väsyttävää
on tämä sairastajan tie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti