Muhkuraisen sängyn kautta,
lipuin öinen kanoottini.
Aamun ulapalle virtaa
minun tajuntani.
Unessani loikki pieni kani.
Kaksi eroon joutunutta
planeettaa unessani,
ihmisiksi muuttui.
Toisiinsa ne tarrautuivat
pyrstötähden vanavedessä
uivat.
Terävästä päästä saa kärsiä,
nainen jos on liian terävä.
Hetki on hauras, sekä
kaipaava,
rakkaus rinnassani raastava.
Elämä kuin tentti haastava,
on hetki milloin soisi ajan
hitaasti lentää.
Aikaa kaikin keinoin
jarruttaa,
nyt on syys, saapuuko
luokseni taas kaikki tylsyys?
Sammuttaako sielustani
kaiken rakkauden.
Syksyisen veden rantaan
askeleeni käy.
Ei rinnallani toista kulkijaa
näy.
Viileän syyskuun,
samettinen poski,
yöllä unessani poskeani
koski.
Viilensi ikävää,
kaipuuni kaihoa lohdutti
hetkisen.
Äitimaa kaipaan syliisi jo,
himmeni jo haaleammaksi
kesänaurinko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti