Jokelassa

Tahdon vielä edes kerran elämässä

tunkea käteni miehen taskuihin.

Läpi syksysateiden,

sinun laulusi mä

kuulen korvissani kaikkialle.

Se soi takaa vuosikymmenten.

Kerran elämässä

sieluni mä menetin,

en koskaan sitä samaa

voi tehdä uudestaan.

Joensuu herää heinäkuussa,

muut kuukaudet

torkkuu se tilkkutäkin alla.

Sinun kuvasi paikka on

sieluni-ikkunalla.

Nälän, sekä riemun voi

hukata sekuntiin.

Elää rock and roll,

se sielussani rummuttaa,

sydämeni rytmin asettaa.

Rakkautta, vihaa,

ne vierivieressä kulkea saa.

Jokelassa joku minulle

pata-akan ojentaa.

Se kortti on siemen sen,

syntyvän runoteoksen.

Nimeltänsä ”Patajätkä”,

siinä ehkä pikkupätkä

elämääni sisällään.

Minä menen, minä tulen,

silti tähän yksinäisyyteeni

sisään jään.