Oinaan osa on olla
urhrilammas,
polttouhri
rakkauden
rajattomissa
karikoissa.
Tulla poltetuksi,
kärvennetyksi
tulessa.
Sillä hän uskaltaa
rakastaa,
raivata keväälle
tarvittavat
uomat.
Virrata, veden,
taikka laavan.
Se saa aina
aikaan avohaavan.
Aika arpeen haavat saa,
uusi aika niitä
tekee taas.
Rakkaus ei meihin
pesää tee,
vaahteranlehdet
vain
päältämme
paratiisin
tuhoten
varisee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti