Nukun vain, ja yhä
vielä väsyttää.
Aika, se vuodet
minua kesyttää.
En jaksa enää
tätä näytelmää
esittää.
Itkun kanssa synnyin,
ikun kanssa kuljen
joskus käsikkäin.
Onnen maassa,
joskus taivallan.
Rakkauden häivän
jossain hetken oivallan.
Vaikka pilvet harmaat
joskus taivaan verhoaa,
sisälläni on pienennaisen
onnenmaa.
Siellä kasvaa rakkauden,
ja runojeni maa.
Surunpilvet puhallan jo
pois, ne taivaani on
osittain peittäneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti