Patajätkälle

Vuoren mä siirsin,

jalkojesi juureen kannoin sen.

Patajätkäkorttiin piirrin

suuren sydämen.

En suostu täysin

koskaan murtumaan.

Aikaa on siitä,

kun linssiini sinut

mies jostain piilosta löysin.

Aiheutit sydämessäni suuren

haloon. Perhoset sisälläni

masurkkaa tanssia sai.

Tuohon miehekkään komeuteen,

luonto kai lahjojaan tuhlaa.

Tuota suurta, ujotta, sekä

uhmaa, mikä silmistäsi ulos

heijastuu.

Avointa ,rakastuneen haavaa,

kannan sydämessäni,

se on laavaa ulos hehkuvaa.

Peilisalissani vanha nainen

kuvaansa peilaa,

ei suostu hän

vanhuuttaan näkemään.

Menneet päivät ei häntä

purppuroi, aikaa vastaa

julistaa sodan hän.