On niin pitkätie rakkauteen,
ojasta allikkoon,
usein matkallani menen.
Aion vielä, tällä tiellä
kokeilla korjausliikettä.
Talvinen kuu,
otsalleni laskeutuu.
Tuoden mukanaan,
avaimen toivonmaan.
Unelmat ne on sanoja vain,
luokseni ne ei pesää tee.
Elämä muistoineen,
kulkee huomiseen.
Eväät sen pakkaan
reppuun sydämen.
Lapset maailman,
teille toivon ojennan.
Jossain se kuin höyhen
lentelee, tulee tuulen
virtaus käy kiinni höyheneen.
Ilmaa alleen se saa,
tuulet sitä kantaa,
rakkauteen suurimpaan
lennättää.
Aika kulkee, päivät
auringonlaskuun ennättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti