Me tapoimme sen aidon
rakkauden.
Hautasimme maahan
siunaamattomaan.
Saapui aika suuren
kaipauksen,
rakkaus nousi ylös
kummittelemaan.
Sinä kielsit sen, suuren
kaipauksen.
Se voimistui, paisui ulos
omasta
uomastaan.
Niin menetit sen ilon
ihmisen,
ja hävisi onni maallinen
vain ihmismassaan vaeltavien.
Se oli ikuisuus, kadotettu
yhteinen tulevaisuus.
Nukutettu, hukutettu avaruus,
mielen yhteisen rakkauden.
Tuli musta-aukko, söi sen
meidän tulevaisuuden.
Möi sen aikamassaan
galaksien,
hyväksy sitä koskaan en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti