Kohta avaruuden läpi
on aika räntää tupruttaa.
Nyt on 2012 eikä
viisautta sisälläni
missään näy.
Nuoruus, sekä uhma
sielussani keski-iän
kanssa käsikädessä
kulkee.
Vallankumousta
vanhuuteen en
suostu murtumaan,
vaikka ryppy rypyltä
minut elämä kurtuttaa.
Ja tänä aamuna
minua viluttaa,
villahousuja
en suostu pukemaan.
Kietoudun tuolissani
vilttiin tiukempaan.
Olen kasvanut
tytöstä naiseksi,
silti kasvukivut
iskee,
minun sisälleni.
Taivaaseen vilkutan
mun isälleni.
Ei kapteeni enää
karjua voi minulle,
silti sielussani
huuto soi sen,
miehen vihaisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti