Tuuli taas tunturilla
myrskyä nostattaa.
Niin monta unta siitä
näin, kun valkoisen
peuran sieluna ratsastin.
Aslak on myrskynkin
jälkeen taas päivä uus.
Liedellä kiehuu,
loitsupata suurten seitojen.
Silmäni löytävät vain
tien revontulien,
myrskyn jälkeen
kaira on jäljistä
sileä, koskematon.
Kohta huominen,
on taas eilinen.
Katson silmiesi peiliin,
hyvin peität Aslak
sen epävarman rakkauden.
Tähti sammuu,
saapuu aika kaamoksen,
se sisälläni saa
aikaan suuren muutoksen.
Sen kasvattaa pimeys
valo, puute sen.
On silmäni niin sokeat,
olen vain maan ihminen.
Seitarummulle silti
laitan tanssimaan sormuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti