Mystiikkaa

Upposi aikaan nuoruuteeni

kukkivat kunnaat.

Oppi, ikä, se on kaikki.

Viisaus antoi sen

virran viedä,

sitä surua ei

tyhmä niin ymmärrä tiedä.

Voi oppi ojaan kaataa,

olla onnelliselle turhaa

piinaa.

Kaiken nähneenä,

kaiken kokeneena,

voi tämäkin

olla vain hokema.

Vielä en tunne avaruutta,

sitä filosofin kiihkolla

ajattelen.

Pohdin ikuisuutta,

paloiksi pilkkoen.

Väittelen, Väinämöisen

polkujen jälkiä

peitellen.

Sana sinne tänne heitellen

herjaa, mystiikkaa

viljellen.