Elämä lakkaa jo lyömästä
minua.
En enää tahdo vavista
iskujesi alla.
Tahdon olla vapaa, lentää
kotkansiivin
taivaalla pilvien alla.
Tänään päätäni mä vaivaan,
ajattelemalla, ajan
akseleiden
jatkaessaan
spiraalinmuotoista
liikettään avaruuden ikkunan
takana.
Putosin hevosen selästä,
Odinin hevosen
, se tästä villistä elämästä.
On noustava heti jälleen
ratsuni selkään,
mutta huomista tänään täällä
pelkään.
Tahdon nousta vielä ylös
tähtiin,
linnunradanaidalla tähdille
vilkuttaa.
Sitten ei haittaa sen jälkeen,
jos ratsuni
jälleen nilkuttaa.
Aika jo ylitseni ajoi,
rakastuin se tunne
ei minusta katoa kai
milloinkaan.
Se sisälläni niin kauan
palaa,
kunnes on aikani silmäni
ummistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti