Tässä on se nainen,
joka seisoo harjalla raunion.
Ei tiedä, rikas, ja mahtava,
kuinka, ja mistä tässä
taistellaan.
Se on leipäjonon paikka,
en suostu siihen kuitenkaan
astumaan.
Olen se nainen,
jolta elämä jalkojen alta
maton veti pois.
Olen niin joutavanpäiväinen,
runoissani elän,
niitä uusia punoen.
Voi äidinkieli, minkä myrkyn
hän nieli. Aukeni ovenpieli,
elämä potkaisi naista vastaan
kapinoivaa.
Oi äiti Suomineidon helmaan
valuu minun kyyneleet,
on edessämme lama,
se lastuja laineille tuo.
Nokia ankkuroi sen laman
liputuksen.
Meillä itsarivaara,
Eu:hun mentiin mukaan vaan,
seuraan mukavaan.
On sielläkin pihlajalehto,
ei heilu enää ilosta keikkuen
Suomineidon kehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti