Taittaa loppukesä siipensä,
kirjan kannen kuva syksyksi muodostuu.
Sanoin kesälle jo hyvästi,
murtunutta, turtunutta tunnetta.
Kehäraakkien luokka
opiskelemaan taas kokoontuu.
Tänään on perjantai,
yksinäisyyttä sydämeni tahdit lyö.
Tuskaa, kaikuja tuulien välissä,
huulien nektariini kuivuu,
jos et sinä suudelmillasi niitä kastele.
Minä en tänään pystypäin
eteenpäin enää astele,
kumarassa ryhtini on.
Näin laulaa kertosäkeessä
kehäraakkien kuoro,
sen kaiku huutaa takaisin vastarannalta.
Se tunne, kuinka toivottomuus
samaan nyrkkeilykehään suljetaan.
Lyödään lyötyä, ollaanko me tuuliajolla
se on meidän kaikkien kaltaisteni työ.
Oppi , ja ikä kaikki, työvoimapoliittinen
lausunto, mikä on mielentila, ja kunto
tunnetko epätoivon melodiassa soivan jo?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti