Elämän runko se on lahoja
oksia täynnä. Sahaa pois,
etteivät ne murru allani
kesken kesyttömän kiihkon.
Minä huuliltasi nektariinin
juon helmeilevän.
Silloin minä, onnellisena
hetken elän.
Olet elämäni villiori,
ja minä lempeä pehmeä tamma.
Aidan taakse ei kannata kurkistaa,
samaa vihreää ruohoa siellä
kasvaa , niin kuin jalkamme juurillakin.
Luonasi on paikkani,
pilttuussa kylki kyljessä.
Aina, ja nyt, uusi tunne
on sisälleni syntynyt.
En kaipaa villiarojen viileää
tuulta, en talvea tuuliajolla.
Ollaan vain me, minä ja sinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti