Hän kirjailija näki
kaunista unta,
oli siinä se koko luomakunta,
jota hän kaipaa niin.
Lontoon kadulla
yhdessä käveltiin.
Nousen seitsemänteen
pääsen päälle sen
sateenkaareen.
Iltaan ensimmäiseen,
kun elettiin, niin
valtakunta levotomana
yhä odotti prinssiään.
Kenties olen sokea,
tai sydämeni lämpöä
peittää
paksu epätoivon
kaarna.
Ei siihen auta puhe
lempeä,
ei nuhteleva
vuorisaarna.
Minä vain kirjoitan,
ja elän
Nukuin ikään kuin heräisin
prinsessana satavuotiaana,ja
käy prinssi suudelmaan,
ylle naisen uuden maan.
Iltaisin vain sydän tyynynään käyn
lepäämään, sen hetken
aina
olen täysinainen,
Taas saapui maanantai,
nyt viikko siihen asti
Oli unessani se mies,
jota kaipaan niin.
Silmät, kun kiinni
painan,
niin kuvasi
sielun kankaalta
esiin heijastuu.
Nyt on jälleen kohta syyskuu,
sydämeni kipsiin,
kääreisiin piiloutuu.
Pääsymme paratiisiin jälleen
evättiin.
Yön unien verran
Suomen kansa
kodeissamme levättiin.
Yhä yksin jäin tänne
valtakuntaan viimeisten
vanhojen
lohikäärmeiden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti