SINÄ JA MINÄ

Sinä mies olet silmissäni
se nokea komea hopeapaju.
Niin olet silmissäni kasvanut
korkeaksi komeaksi.
Niin ne paksut lainehtivat
hiuksesi, niihin niin mielelläni
työntäisin sormeni.
Tutkisin mustaa silkkistä
tuntua paksujen tummien hiusten.
Äänesi korvissani on kaunis heleä
kevään huilun ääni.

Rakkaus sinuun on sisälläni kuin
aurinko kesäisen sateen jälkeen.
Se kuivattaa, sekä lämmittää.
Voin sinua rakastaa halki vuosikymmenten,
se tunne kantaa nuoruudesta kypsään
aikaan vanhuuden.
Sinä olet hän, joka kevät
saat puron villinä virtaamaan.
Tahdon kuunnella ääntäsi,
niin kauan kun kuuloni on kunnossa.
Silti olemme ne kaksi mandariini sorsaa
lentämässä erisuuntiin.
Maailmassa eniten pelkään sitä ,että emme
koskaan enää tapaa SINÄ JA MINÄ.