Lokakuu

Pimeyttä varjot alas varistaa,
niin kuin syksyn lehti putoaa
alas maata kohti.
Lokakuu, ei sää sääli ihmistä,
jos olet tehty sokerista et sitä kestä.
Tarvitaan elämän luottamusta,
silti se voi vetää maton
jalkojen alta.

Tuskan huuto putoaa joskus
alas taivaalta, kun enkeli
taittaa siipensä.
Ruusujen hautausmaa,
se jossain aidan takana
ihmistä odottaa.

Silti lokakuu tarjoaa lohdutusta,
keskellä melankolian, ja kaipausta.
Valehtelevia, oikuttelevia ihmisiä,
mitä niiden kanssa teen?
Kuinka pystyn katsomaan
avoimin silmin huomiseen?
Hymyilen silti, koska
lokakuu on kuukausi lohdutuksen.
Se rauhoittaa minut kesän jälkeen,
pikkuhiljaa routaa kohden kulkee
aika. Nyt on syksy, ja 
vallan saa luonnon lahoamisen taika.