Salattu suru

Oi uinu maa, jo kutsuu
unen lehto.
Niin happani mukiin
maito mahon lehmän,
tyhjänä odottaa
äitimaan kehto.
Lapsen luovutin,
äitimaan poveen,
kaisloille keinumaan
hukkuneen sielun.

Se tuska, kun naarattiin
hukkunutta poikaa.
En sitä virran kohtaa
koskaan katsoa voikaan.
Niin haihdu ei pois
koskaan se tuska.
Ei lohduta aika,
ei sieluni ilosta
polta koskaan suitsutusta.

Salattu suru, josta
joku jotain vielä muistaa.
Rannan kaislikko syksyisin
surullisesti minulle kuiskaa.