Nyt vaellan vaikka suunnan kadotin

Jälleen usvasta nousee aamu,

 ehkä tyyni on tänään sää.

 Syksyn tullen

 takertuu kylmyys yksinäisiin.

 Se luihin, ja ytimiin uppoaa.

 Minä jälleen elämää kelaan,

 kuin filminauhaa. Alusta

 loppuun kerta kerran jälkeen uudelleen.

 Näen kuinka ystävät rinnallani kulkevat,

 silmin unelmoivin .

Opin joskus lapsena suomen kielen,

sävelet , nuotit melodian.

Ehkä joskus jotain sävellän.

 Kuljen jäljillä suuren kaipauksen,

 kirjoitan runoihin riimit sen.

 Olen nähnyt taiat Midaksen,

 tuntenut rahan houkutuksen,

 nähnyt rikkauden, sekä köyhyyden.

 Tuntenut iskut väkivallan,

 kaukaa kiertänyt aidon rakkauden.

 Hetken täällä ajassa lepäisin.

 Olen palanut tulessa,

 antanut sydämen alta pettää jään.

 Nyt kuljen sieluin sammunein.

 Elämä kuin leffaa Kaurismäen,

 sinun huuliltasi join nektarin.

 Hetken luulin, että harhoja kuulin,

 sekä löysin rakkauden sataman viimeinkin.

 Nyt vaellan vaikka suunnan kadotin,

 sinun sanasi satuttivat ,viilsivät ja rikkoivat

 olin se enkeli jonka sulat paloivat

myrskyissä maailman.