Tähdet tuikkivat,avaruuden kuoro
laulaa taas. kylmyys soi autiuden
hymniä. Tuuli vie kaiun
äänen jonnekin pois.
Sylissäni nukkuu pimeys yön.
Valvon alla kirkkaan tähtivyön.
Revontulet yhtyvät äänellään,
kuoroon yön.
Maa on autio, melkein rakkaudeton.
Maaäiti ei tiennyt kuinka
yksinäinen onnellinen olla voisi.
Kuinka sisällä ihmisen rakkauden
kannel ikuisesti soisi?
Sisälläni on rakkaus vuosisatojen,
se nukkuu keskellä
sammuneiden ajatuksien.
On tie liian yksinäinen,
kai laulaa minulle kuiskaten avaruus.
Sen lohduttavan äänen
kuulla sisälläni hetken voin.
Tyhjyys se on ontto äänettömyys,
pimenevät illat, tummeneva syys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti