teki yllättäen, minä
minä syksyn kylmiin
kouriin kesken hypyn jäin.
Ikuisuus se on jotain
mitä kukaan ei voi käsittää.
Niin kylmä on lokakuun
lohduttava käsi ,
se silti yksinäisen
naisen otsaa viilentää.
Epäonnistuminen elämässä
tässä, olen niin kuin
villiviini köynnös
öljyttyä seinää kiipeämässä.
Osa ajatuksiani on aina
sinun luonasi.
Aamun tullen
olen sielultani alaston.
Kunnes sanoihin, sointuihin pukeudun.
Olen niin kuin kaipaava haavan lehtinen,
puusta pudonnut jälkeen syksy sateiden.
Sinä olet päivänsäde joka
pakenee illan tullen
joukkoon muiden auringon lapsien.
Ei tästä elämästä koskaan
tule tämän valmiimpaa.
Vaikka päivä kohta jälleen
nousta saa, sydämeni
rakkautta kaipaa,
sielun pimeys yhä minua ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti