Marraskuussa tuulet
,kuivat huulet kosteutta kaipaavat.
Marraskuu
vallanmahdoton, kaduilla kulkee nainen
Sinua jälleen mietin nyt ujouttasi olen pohtinut.yksinäinen
liianitsepäinen rakautta myöntämään.
Valmis olisi hän
ujoutesi kauas pois työntämään.
Maailmaan mahtuu
pimeyttä, satavaa märkää vettä.
Seesteistä rauhaa
ilman kiirettä. Kesänkaipuuta
kesäyön usvaa,
rakkauden ,himonkosteutta.
Tässä pimeydessä
näen kaiken paremmin,
kun aurinko ei liikaa
häikäise tätä maailmaa.
Ovat päivänsäteet
poissa, on maailma nyt menniskäistenmaa.
Jätän ikkunan
raolleen, se on turvapaikka pienen
päivänsäteen tulla
sisälle huoneeseeni.
Sen kohmettuneen pienen
vartalon kääriin villapeitteeseen.
Keitän kuuman
höyryävän kamomillateen.
Tunnen pimeyden keskellä,että minun siipeni ovat
voimakkaat ilmaan
nostavat, hyvin kantavat.
Nämä pimeydenpäivän
kätkevät sisäänsä salattua rakkautta.
Ne paljon iloa meille
antavat, jos osaa ottaa
pimeyden harsonreunasta
kiinni. Silloinkin voi
unelmoida, olla villi
kuin villiviini, voit olla realistinen
tai hukkua unelmiini.
Se melankolia voi olla upottava suo,
jos et sinä tule
pitkospuita minun luo.
Suruni se puhjeta voi
kukkaan kauneimpaan;
muuttua sanoiksi
laulun, pimeimmän Suomenmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti