Pilvien pihoilla karanneet,
valkoiset lounatuulen lampaat.
Kesällä niitä voi laskea
selällään nurmikolla.
Tuntea, kuinka muurahaiset
kiduttavat minua, niillä
tuntuu olevan terävät,
polttavat hampaat.
Ajatuksissani kirjoitan,
runon, taikka kaksi.
Maailma lepää helteen sylissä,
eikä mikään hiljaisuuden
huohottaessa korvaani tule
tämän valmiimmaksi.
Meitä on kaksi persoonaa
eri perspektiivissä, minä,
ja se kirjoittava nainen.
Valokuvaaja ehkä kolmas,
supi Suomalainen.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti