tukahdutti minut, sammutti päivänsäteen viimeisen.
Nyt olen matkalla taas, alkumereen siihen lepoon,
ja hiljaisuuteen missä karmanlain mitalla kaikki palkitaan.
Pahuus, tai hyvyys mikä elässäni tein,
odotan palkkaani vavisten, armoa anellen,
haluan tuomioni yksintein.
Niin kuin suuret runoilijat, sanojen taikurit,
sellainen, tahdoin olla minäkin.
Maailman kansojen joukoissa kuljin,
korvin kaiken kuulevin, ja silmin avoimin.
Kirjoitin ylös pahuutta, epäkohtia elämän.
Eksyin rakkaudenpoluilla, joskus hetkeksi
päästin kädestä irti, enkelini kaikkitietävän.
Täällä tänään eteesi polvistun Herra, kaiken Luoja,
nöyrästi armoa anon, ja rukoilen,
kuka käteeni vielä tarttuisi edessä
tuonenporttien viimeisten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti