Talo jota kodiksi kutsutaan,
ei ole
koskaan liian yksinäinen,
millään
elämäni pimeimmällä hetkelläkään.
Sillä sieluni lamppu kirkkauttaan hohtaa,
sanan, riimin, soinnun jossain pimeimmässäkin
nurkassa ilolla kohtaan.
En yksin
ole pimeällä tiellä, voin kyyneleeni,
aina jotenkin kiertää, kaiken tuskan niellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti