On aamuruskon aika,
herään venytellen.
Kätken kämmeneni sisään
sen toivon huomiseen.
Sinä saavut ja synnytit
sisälleni tuhat runoa
elämästä kertovaa.
Nostin ryhtini suoraan,
näen paremmin,
nyt maailmaa.
Sen rakkautta,
sen pahuutta,
niin avoimet sieluni
silmät tänään on.
Sain ystäväkseni ujonmiehen.
On hänen sydämensä täyttä kultaa,
katseensa polttavaa tulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti