Elämää lasitalossa,
elämä esillä
lasitarjottimella,
kaikkien tuijotettavana.
Ajan armoilla, päivillä
varmoilla ratsastan,
nousen myrskyn selkään.
Jaksa vielä jonkin aikaa,
Jumalanpelko uhkaavana
sielujemme yllä.
Joukkohurmoksen matkalippu
toiseen maailmaan.
Kuoleman kanssa leikkimistä,
myoliinien myrskyt aivoissani.
Kuka sisälleni pani Jumalan
pelon, kuka tuleen sytytti
seisovan sieluni lahon kelon.
Sotilaan tytär eteenpäin
hangessa, anna mun olla
särkynyt enkeli.
Lennellä päin lasi-ikkunoita,
nousta pilviin, silloin kun
yksinäisyyden pimeä sisälleni
laskeutuu.
Anna minun olla se,
tarujen Mallet hevonen,
aikamatkalla maailmojen
välissä.
Vain rakkaus sisälläni
kelluu,
minä haluan nähdä hyvää,
olla onnellisempi.
Puoliteholla, vajaalla
elämistä,
täytyy kasvaa, seka uudistua.
En tahdo olla se seisova
vesi,
joka kolera-altaseen
haisemaan pesi.
Karkaan karsinastani, lennän
päättömästi, päin ikkunoita.
Kirjoitan näitä juttuja, sekä
tarinoita.
Minä en ole uhri, en
jutuillani
mitään tuhri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti