En ole uhri

Elämää lasitalossa,

elämä esillä lasitarjottimella,

kaikkien tuijotettavana.

Ajan armoilla, päivillä

varmoilla ratsastan,

nousen myrskyn selkään.

Jaksa vielä jonkin aikaa,

Jumalanpelko uhkaavana

sielujemme yllä.

Joukkohurmoksen matkalippu

toiseen maailmaan.

Kuoleman kanssa leikkimistä,

myoliinien myrskyt aivoissani.

Kuka sisälleni pani Jumalan

pelon, kuka tuleen sytytti

seisovan sieluni lahon kelon.

Sotilaan tytär eteenpäin

hangessa, anna mun olla

särkynyt enkeli.

Lennellä päin lasi-ikkunoita,

nousta pilviin, silloin kun

yksinäisyyden pimeä sisälleni

laskeutuu.

Anna minun olla se,

tarujen Mallet hevonen,

aikamatkalla maailmojen välissä.

Vain rakkaus sisälläni kelluu,

minä haluan nähdä hyvää,

olla onnellisempi.

Puoliteholla, vajaalla elämistä,

täytyy kasvaa, seka uudistua.

En tahdo olla se seisova vesi,

joka kolera-altaseen haisemaan pesi.

Karkaan karsinastani, lennän

päättömästi, päin ikkunoita.

Kirjoitan näitä juttuja, sekä tarinoita.

Minä en ole uhri, en jutuillani

mitään tuhri.