Me runoilijat,
sanojen riimien yhteen
punojat.
Raiskaammeko suomenkieltä,
olemmeko jostain samaa
mieltä.
Minä Juicea teille tarjoilen,
tekstiä naisen riimien
janoisen.
Kuka viimeksi minulle sanoi
sen,
lauseen lohduttavan viimeisen?
Tällä yhteisellä luovalla
tiellä
tartumme sanamiekkaan.
Kera surullisen naisen,
tai miehen ovelan, tai
vilkkaan.
Rakkaus satuttaa, se kiskoo
maton alta jalkojen.
Minä vielä täällä vikisen,
kirjoitan riimin kituvan,
sekä hikisen.
Mantraa elämän, mantraa
zombien
kautta likaisten katakombien.
On iskenyt aivoihini
epätoivo,
se riimeissäni soi nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti