Nostalgiaa

Mari kankaansa kutoi,

mekkoja ompeli.

Niin syntyi Marimekko,

Lenita vain tennis-sukkia

tiiraili, Spede pelleili

kanssa Simo Salmisen.

Uuno verkkopaitoineen,

Suomea kiertää sai.

Minä olin pieni se

ihminen, hukassa

seassa viisaiden.

Sinä minun tähteni

sait loistamaan.

Runoja, tarinoita

kirjoittamaan.

Amatöörit parsivat

vain sukiaan,

kaivoivat navasta

nukkiaan.

Sävelmät laulujen

kuunsillassa ikuisesti

etsivät paikkojaan.

Minä pelkäsin maljaa

huulilleni nostaa,

maistaa uudestaan

sen pisaraa.

Nyt maljan juon

aikakausien muistolle.

Aika muistomme kauniiksi

kiillottaa.

Ikävä entiseen voi

joskus jonkun ihmisen

hetkiseksi yllättää.

Aika mun tähteni vielä

hetkeksi sytyttää,

sinä mun tähteni saat

taivaalla taas loistamaan.