Jo putosi lehden puiden,
uutta vuodenkiertoa luoden.
Uninen nainen herää aamuun
nousevaan, hän toivoo
aina liikaa. Liikaa elämältä
odottaa, ystävyyttä miehen
kaipaa hän.
Yksinäisyys, se tiukasti
sieluni ympäri käärii
liinansa
kuristavan.
Tyhjyyteen katson,
en siellä ketään tänäänkään
nää.
Aamunkoi kaikki kahvit
purkistani
keitti pois, nyt on aika
mennä
uutta ostamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti