Talviaikaa

 

Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,
hetken vielä sataa lunta valkeaa.
Pienen hetken saan unelmissani
leijuvissa levähtää. 
Kaikki syvää untaan valvovat,
unettomat untaan palvovat.
Lokakuun loppupäässä eletään.

Talviaikaan meidät siirtänyt tämä yö,
pilvien peitossa on Otavan tähtivyö.

Niin viikot vierii ja pian on täällä kevät taas,
joulu välistä, pois eletään.
Mä sua odotin yksin päivää kaksi,
kyselin ystäviltä, maailma muuttuko koskaan paremmaksi?
Ne ystävät vain näyttivät sääliä kaipaavilta
viluisilta talven vallan alle murtuvilta.
Minä kylmän alta lämpöä yritän

maailmaan puhaltaa.
Yksinäisyyttä nyt ei enää soi
ääni vebaston, tänään

laukkuun pakkaan vaihtovaatteet,

sekä hammasharjan.

Hetki aikaa parisuhteelle tarvitaan,

en jouda pieneen hetkeen kirjoittamaan.

Kadunvarret automerta kasvattaa,
likaista on talven satavaa lunta odottaa.
Varpaita taas paleltaa.
Kansa kaamoksessa, kumartuu

viluisina alistunein askelin
aamuun vaeltaa.
Himo tuntemattomaan
kutsuu meitä tänäänkin,
päiväkirjan välissä
on kuva enkelin.