Me teemme muistojemme työtä,
me murheelliset sylikkäin.
Ei ole aikaa, ei sitä
tähtivyötä,
jonka otteeseen sä kiinni
yksin jäit.
Me yhteen ympyrään kai
käymme, muistojemme myötä,
me yksinäiset juuri näin.
Se hetki yksinäisten,
heikkojen,
ja yksipäisten, on kuin laiva
haaksirikkoisten.
On poissa matkansuunta
tärkein, se viimeinen.
Riisuisit yltäni sen
murheenvyön,
viipyisit luonani, ajan
tarpeellisen tien yhteisen
luomiseen. Ole minulle se
yhteinen huominen.
Minä rakastaisin sinua, kun
minulle hymyilet
noin. Viihtyisit päivään
seuraavaan,
sinä riisuit minut hymylläsi.
Spanielin silmilläsi
valloitit.
Olit se ainut kiintotähti,
joka majakan luo
minut pimeässä yössä ohjasi.
Minä täällä kuutamossa,
sinulle serenadia kirjoitan,
olet minulle se hän joka
merkitsee
kaikkia muita enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti