Katson kuinka hiljaa
tuuli käy,yli
sillan lumisen.
Kesä se unohti
lumeen hukkumaan,
ankan kumisen.
Minä yksin mantraani mumisen,
katson kuinka hiljaa sataa
lunta puhtaan valkeaa.
Minä olen sanojen luotsi,
karikot visaisetkin
allani edestäni katoaa.
Elämä mistä nyt laulun
sinulle kirjoitan.
Joskus soitin kieliä
kitaran, olin onnettomien
lohduttaja.
Nyt yöntuuli raapii,
lokakuista kylmää ikkunaa.
Minä kohta nukun,
niin kauan kunnes,
runoon heräävään havahdun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti