Annoin päältäni sulaa
sen paksun ulkokuoren.
Siirsin pois edestäni,
sen ujouden suuren
vuoren, joka millään
suostunut ei murtumaan.
Minä menen, ja tulen,
jaan runojeni maailmassa,
joka vuoden päivän,
joka vuoden kuun.
Niin päällä täällä
tarvitsemme me
lohtua yksinäisyyteen,
rinnalla kulkijoita
elämään.
Sanat riimiksi muuttuvat
minun aivoissani,
laulut soinnuiksi
huulillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti