Vielä pienin toivein
huomiseen arasti
katselen.
Itseäni sormille poljin,
alistin, pohjalle elämän.
Joskus olin minä,
ja oli myöskin hän.
Sitten kuolema väliinsä
työnsi kätensä,
otti sinut pois kehdosta
elämän.
Silloin särkyi minun peilini
pirstaleiksi,
niitä sirpaleita sisälläni
säilytän.
En pelkää elämää,
minä elän mielelläni,
mutta kyyneleitä kannan
sisälläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti