Mustamies Mannerheimiksi
valitaan. Suomen kansa
herneitä kantaa nenässään.
Ehkä sille hymyilen,
saatan ironisesti naurahtaa.
Kuinka ahkeria joskus
ollaan me Mannerheimin
naiset.
Naiset perhetyössä,
me sielut ruvella,
lapsiperheiden takia
raadetaan.
Minä Mannerheimin kuolleelle
suvulle, tänään niiasin.
Vielä silmissäni vanha suola
kirveltää.
Mummoni hän pidin nainen
jonka tiesin, Lottana
rintamalla
ahkeroi. Nyt kunniaksi
isänmaan,
ja sankareiden sen kirjoitan
tämän runoni pienen arkisen.
Ukkini koskaan kertonut ei,
mistä niin monta mitalia
sodassa hän sai.
Sodan jälkeen hän oli
mies maan hiljaisin.
Maailmaan ääntä vain loi
kauniin viulun sävelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti