Olet kukan sisällensä
kätkenyttä mettä.
Olet sisälläni se
kristallinen vuori,
jonka yli pääse en.
Olen monimutkainen,
eksyn maailmaan,
tuuliin sen.
Puhun riimeillä
riivaavilla,
sanoilla satuttamattomilla.
Joskus niin herttaista
kirjoitan, että kuvottaa.
En sinua tahdo koskaan
unohtaa, ollaan me
ystäviä, jos ei koskaan
sen enempää.
Nämä säkeeni sinusta
hetkeksi tajunnanvirtaan
seilaamaan jää.
Et sitä tietää voi,
kuinka paljon minulle
sä annoit.
Mitenkä paljon minulle
merkitset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti